yhteistyö

Viime vuoden kohokohtia, osa 2

Loppukesästä tapahtui sitten se, josta olin haaveillut jo yli 20 vuotta: minusta tuli Punkaharjun kokoomuksen ehdokas eduskuntavaaleihin.  Tosin olin jo neljä vuotta sitten ehdokas-ehdokas, mutta tuolloin ei vielä ollut minun aikani. Kokoomuksen Kaakkois-Suomen piiri teki lopulliset valinnat myöhemmin syksyllä ja ehdokkuuteni julkistettiin muiden mukana marraskuussa 2018. Siitä alkoi työ kohti eduskuntavaaleja.   Kun ei tiedä, …

Viime vuoden kohokohtia, osa 2 Lue lisää »

Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Työ alkaa nyt

On se merkillistä, miten elämä kuljettaa. Muistan kuin eilisen erään kevättalvisen päivän vuodelta 1996 Imatralla. Olin ohjaavan koulutuksen kurssilla ja siellä kävimme keskustelua tulevaisuudesta. Kurssin vetäjä, Annukka Ihanus-Rainio tokaisi minulle yhtäkkiä: ”Mitä se tuleva kansanedustaja nyt siinä valittaa”. Muistan sen häkeltyneen ilmapiirin, jonka Annukan tokaisu sai aikaan. Olin häkeltynyt, jopa hieman nolostunut Annukan kommentista ja …

Työ alkaa nyt Lue lisää »

Vaikuta valtuutettuihin

Meille suomalaisille on jotenkin tyypillistä, että emme ota yhteyttä valtuutettuihin. Vain vaalien alla käymme keskustelua.  On erittäin tärkeää, että valtuutettuihin pidetään yhteyttä koko ajan. Ja valtuutetut pitävät yhteyttä kuntalaisiin. Siten voi vaikuttaa asioihin jo valmisteluvaiheessa. Liian usein asiaan herätään vasta kun asia on valtuuston käsittelyssä. Onhan vaikuttamismahdollisuus  paljon suurempi valmisteluvaiheessa ja lautakuntien käsitellessä asioita. Sain …

Vaikuta valtuutettuihin Lue lisää »

Vaalitilaisuudet on nyt sitten ohi

Niin se on vain huhtikuu edennyt ja tärkeä päivä on jo ovella. Huomenna selviää, millaiset uudet valtuustot Suomen kunnissa seuraavan vaalikauden on. Varmaa on, että vaihtuvuutta tulee ja hyvä niin. Kuitenkin jatkuvuus on myös merkityksellistä, joten toivoa sopii, että kokemus ja uudet ajatukset voivat tervehtiä toisiaan uusien valtuustojen kokoontuessa aikanaan. Savonlinnassa on valittavana 51 valtuutettua …

Vaalitilaisuudet on nyt sitten ohi Lue lisää »

Vaalitilaisuudet alkaneet

No nyt on vaalikampanjan aloitus tehty. Eilinen päivä meni Savonlinnan torilla. Päivä oli ilmanalaltaan perinteinen markkinasää:vettä satoi pitkin päivää ja aurinko pilkahteli muutaman kerran. Markkinahumu ja kävijämäärä ei ollut paras mahdollinen, sillä huono sää karkoitti kävijöitä. Tänään on kaikki toisin. Tai ainakin toivon niin, sillä jos markkinoilla ei tänään käy eilistä enempää ihmisiä, niin kauppiaiden …

Vaalitilaisuudet alkaneet Lue lisää »

Vallantavoittelua vai yhteistyötä?

Minun mielestäni kuntapolitiikkaan ei sovi politikointi. Kuntavaalit käydään, tottakai, aina väreissä, mutta sitten päätavoite pitää olla kunnan kehittäminen ja parhaan mahdollisen ratkaisun löytäminen kunnan ja kuntalaisten hyväksi. Ikävä kyllä kaikenlainen edun tavoittelu, suhmurointi ja kytköspäätökset ovat tätä päivää vieläkin. Ja hei, siis Suomessa! Tällaiseen suhmurointiin liittyy usein  oman edun tavoittelu, liian pitkään vallassa oleminen ja lopulta yksilön …

Vallantavoittelua vai yhteistyötä? Lue lisää »